Joulu on kuin ihanaa unta: leppoisaa, rauhaisaa, tuo hyvän mielen ja rauhoittaa. Ei siis haittaa vaikkei ole lunta, kun antaa oikeanlaisen tunnelman valloittaa.

Joulu on tuoksuja ja makuja, värejä ja ennenkaikkea valoa. Kynttilän keltaista kajoa. Tunnelmallisia hetkiä, herkkiä tunteita ja tietenkin naurua. Pienistä teoista tulevaa iloa.

En voi Sua tässä ja nyt koskettaa, jouluhalauksen merkeissä rutistaa, mut tunnethan lämpimän ajatuksen? Joulun taikaa tahdon Sulle toivottaa, rauhaisan mielen antaa.

Istahda hetkeksi, sytytä kynttilä ja katso ulos ikkunasta. Nyt on aika lopettaa kiiruhtamasta. Hengähdä syvään, sulje silmäsi ja nauti. Nyt saa kuusi hoitaa työn, ja vehreillä oksillaan valaista yön.

Rauhallista ja tunnelmallista Joulun aikaa!

Pitäisiköhän sitä pitkästä aikaa taas rustailla jotain? Ajatuksia riittäisi, vaan mistäs niistä kirjoittaisi? Ihan kaikki ei tietty sovi näin julkisesti kaikenmaaliman immeisten korville ja silmille, mut kyllähän nuita aiheita riittää muitakin. Sää ainakin, jos ei muuta.

Asta tuuletti aivoituksiaan muutama vuosi sitten. Piti kunnon valoshown, ja rymisti eteenpäin. Heräsin yöllä katon natinaan ja ulkoa kuuluvaan paukkeeseen. Autotallin ovi se lonksutti tuulen tuiverruksessa, ja pitihän se käydä laittamassa kiinni mitään pelkäämättä. Katselin vain maata kohti taipuvia puiden latvoja, ihmettelin päivänkirkasta yötaivasta ja pidin takista kiinni. Kunnes päivänvalo näytti Astan jalanjäljet. Juuriltaan irti lähteneitä koivuja postilaatikon vieressä, satavuotias kuusi linjojen päällä viimeisessä unessaan, puolivälistä poikki menneitä sähkötolppia, kaatuneiden puiden vuoksi läpipääsemättömiä teitä ja U-mutkalle taipunut bussipysäkki. Aivan kuin olisi kävellyt taistelutantereen keskellä. Hui..

Eino pyörähteli tanssiaan tänä syksynä. Taivutti pihakuusia valssiinsa, houkutteli oksia tuulen matkaan. Pyöritti maailmaa oman tahtinsa mukaan. Mutta ainakaan täällä ei onneksi ollut niin huonotuulinen kuin naispuoleinen serkkunsa. Vaikka irroittikin sen oven, jota Asta jo yritti. Ja tempoi pihakatoksen hurjaan lopputaivukseen. Sekä sai pihan rajalla olevan isoisän aikaisen näreen vaikeroimaan vanhuuttaan. Odottamaan lopullista lepoaan takan lämmössä.

Oskari hujahti täältä hieman ohi, mutta oli ovelampi kuin edeltäjänsä. Käytti pirulainen lunta ja jäätä erikoistehosteena, niinkuin ei tuulessa olisi ollut jo tarpeeksi! Ihminen on niin pieni ja avuton tuollaisen voiman edessä, sen osoitti seuraavan päivän lehdet otsikoillaan. Parasta olisi pysytellä kotona, mutta jos ei voi, niin... Pitää toivoa parasta, olla varovainen ja käyttää harkintaa. Pyytää enkeleitä matkalle, ja varmuuden vuoksi vielä Tapiota, Ilmaretta ja vaikka Ahtiakin. Tai vaikka Helinä-keijua ja Aladinin taikalamppua. Ei vara venettä kaada. Mutta onneksi tuolloin oli monilla niitä enkeleitä roppakaupalla kyydissään mukana.

Ihminen keksii kaikkia hienoja asioita, luo elämää helpottavia välineitä, osaa turvautua monelta vaaralta ja luo tulevaisuutta entistä paremmaksi. Mutta myös vaikeammaksi. Ja ei se ihminenkään ole aina niin fiksu. Nimetön ohi pyyhältävä tuuli sai yhden työpäiväni aivan sekaisin. Kaupasta meni sitten sähköt. Ihan ykskaks yllättäin. Ovet piti laittaa kiinni, kun ei kassa toiminut. Muutamalle sain myytyä ruokatarpeet vanhan (hyvän ja hitaan) tavan mukaan paperin, kynän ja käteisen rahan kanssa. Muutamalle muulle jouduin pitkään selittämään, että tuo kassa toimii sähköllä ja ei toimi nyt, kun ei vintilläkään pala valo. Ja seuravaaksi mietin pitäisiköhän keittää kahvia, kun on kerrankin kesken työpäivän siihen mahdollisuus. Niin siis mikä mahdollisuus, kun keitin toimii sähköllä...?

Toi tuulet mukanaan jotain mukavaakin. Lunta. Pimeys sai väistyä joulun alla, ainakin hetkeksi. Ehdin laittaa lasten kanssa lumilinnan aluille, ja sopivan kostea lumi muovautui hyvin myös lumiukoksi. Hieman vinoksi ja isomahaiseksi, mutta mitäpä sillä on väliä. Porkkananenä ja hiilisilmät, kaiverrettu suu, johon sai kynttilän. Ihanaa, joulu tulossa! Kunnes yhden yön suojakeli saapui ja kallisti ukkoa entisestään, vaivutti kumaraan ja sai sen kaatumaan. Voihan räkä.. Löböleijona oli tuolloin iloinen. Pelottava möhkäle seinän varrelta oli hävinnyt, ja tilalla oli lumikasa jonka keskeltä löytyi porkkana. Ihana, oranssin turkin -värinen, hieman pehmentynyt pötkyläporkkana. Siinä se Löbö istui keskellä lumiukon maallisia jäänteitä, huitoi tassuillaan porkkanaa, otti sen halaukseen ja heitti sitä taaksepäin napatakseen sen kiinni ilmasta valtaisan voltin voimalla. Katti oli selkeästi onnensa kukkuloilla tehtyään suuren löydön.

Niin. Onni on pieniä hetkiä kaiken kaaoksen ja maailman suuruuden keskellä. Joulun alla se on piparin tuoksua, kynttilänvaloa, viltin lämpöä ja joulun taian odotusta. Tunnelmallista joulunalusaikaa, ja eikä sitten auota niitä kalenterin kaikkia luukkuja kerralla! :)

Kolme tai neljä vuotta sitten ostin Nokian c7:n, uutuuttaan hohtava, just kämmeneen sopiva ja hyvällä kameralla varustettu. Hyvin tärkeänä seikkana "mustaa" musiikkia mahtui mustien kuorien sisään enemmänkin kuin riittävästi! Asiansa hoitava, simppeli käyttää ja hieno kuin mikä. Ainakin mun mielestä. Ensimmäinen kohtaamiseni älykkääseen maailmaan.

Kunnes vuosi sitten se päätti hiljentyä. Ihan ykskaks, ilman ennakkovaroituksia. Ei silmäänsä aukaissut, ei korvaansa lotkauttanut maanituksille heräilystä. Surkeana vain möllötti mitääntekemättömänä, vintti oli pimentynyt totaalisesti. Ei auttanut, pakkohan se oli siirtää manan majoille laatikon syövereihin ja tyytyä tyttären vanhaan nokialaiseen. Hereilläpysymisongelmaiseen. Ja huonokameraiseen. Mut uutta en henno ostaa, kun kerran talosta löytyy vielä suht toimiviakin kapineita. Ja vanhojauusia saan varmaan sitä mukaa, kun lapset saavat uusiauusia puheluureja lahjatoiveinaan. Kyllä mä pärjään.

Puoli vuotta sitten Seiska pomppasi yllättäin silmiini romukasan keskeltä. Oiskohan ressukka ollut yliväsynyt jatkuvaan kuvaamiseen ja laukun pohjalla lentelyyn? Räähkään, jota joutui suoltamaan kuulokkeistaan tuon tuostakin? Mitä jos se tarvitsikin vain hyvän tovin ihan omaa rauhaa ja hiljaisuutta? Lempeän alkuherättelyn, putsailun ja latailun jälkeen tapahtui ihme. Iloinen jälleenkohtaaminen vanhojen kuva-arkistojen ja musiikkitiedostojen kanssa, gps:n ja navigaattorin! Eikä mitään vikaa missään! Toimii kuin unelma! Jeeee!!

Sitten mokasin. Päätin huolimattomasti päästää Seiskan lopullisesti tuskaisesta taipaleestaan vapaaksi. Vesisade, juuri päättynyt puhelu, puhku kourassa ja auton ovi kiinni. Kuin hidastetussa elokuvassa pystyin vain vieressa katsomaan, kuinka hieno kapistus otti ja irtosi otteestani, kaaressa katosi asfalttiviidakon syövereihin... Eeeeeiiiiiiiiii...Vesi valui kasvoillani, kun keräsin kappaleita parkkipaikalla, ja valmistauduin sanomaan älymaailmalle hyvästit. Tervetuloa takaisin tylsä torvi.

Kyllähän se arki sujuu huonommankin luurin kanssa. Se soi kun joku soittaa, ja viestit tulee läpi silloin kun joku tuttu niitä laittaa, muuthan ei numeroa edes tiedä. Mut ei mitään yllätyksiä eikä extroja. Mitä sellaisella kapineella tekee? Sehän on vain puhelin? Tahdon ottaa kuvia salamannopeasti hienon hetken yllättäessä, kuunnella möreää musaa ketutukseen ja inspiraatioksi siltä tuntuessa, löytää perille vieraassa paikassa!

Minä? Jonka ensimmäinen puhelin oli oranssi, pyöritettävä lankapuhelin (tätä ei muuten omat lapset meinannut uskoa, kun kyselivät millainen mun eka kännykkä oli....ei ollut vanha olo yhtään!). Muistan ajan, jolloin kännykät olivat kädessä kannettavia "reppuja". Jonka ensimmäinen kosketus kännykkään tapahtui lukioikäisenä, ja suuri ihme matopeli varasti huomion matematiikan tunneilla.

Pärjään kyllä näinkin, mutta silti... Kiltti Joulupukki! Toisitko mulle sellaisen uuden, ihan oman, suhtälykkään puhelimen?

Ostinpa sitten maton. Ja laitoin sen keittiönpöydän alle silläkin uhalla että lapset sotkevat sen alta aikayksikön ruokaillessaan. Melkein kymmeneen vuoteen siinä ei ole ollut mattoa, ja nyt on. Ihanaa! Voi istua pöydän ääressä ja varpailla tunnustella pehmeää maton kuosia, lämmittää jalkapohjia. Ja siittähän se itea sitten lähti.

Pöytä ei ole pöytä, jos siinä ei ole kynttilöitä. Pari kynttilää tarjottimelle, ja ikkunalle. Olohuonekin kaipaa hieman lämmintä valaistusta. Varokoot kissat itse viiksiään ja häntiään, nyt en välitä heistä. On ne selvinneet pahemmistakin tilanteista. Yksi on kiivennyt vaivihkaa takan piippuun, ja tupsahtanut sieltä nokisena alas kun puita sytytetty, ja savu lähtenyt kiemurtelemaan ylöspäin. Samainen onnen karttama yksilö ui öljylaarissa, kun joku oli huomaamatta potkaissut siitä kannen pois. Siinäpä mulle olikin hommaa kun pesin hiilenharmaata hienohelmaa suihkussa shampoolla ja uitin rypsioljymaidossa. (ettei siis iho kovin kärsisi kutinasta) Kynsisistä vastalauseista huolimatta. Eiköhän nuo karvakasat osaa vaistota ettei kannata nokkaansa sentään liekkiin tökätä.

Matot check, kynttilät check. Mitäs vielä? Valaistukselle pitäisi tehdä jotain.. Kipaisin sitten karttelemaani nimeltämainitsemattomaan kauppaan, ja ostin ledejä. 5 metrin pätkän verran. Oli niin kivat ja vähän erilaiset. Ja hetihän ne pitää asentaa paikalleen. Ei tässä huomisia jaksa odotella.

Ohjekirja luettu ja valojen paikkaa suunniteltu. Kaksi mahdollista tilaa, johon koko pätkän saisi mahtumaan, mittasin ihan ite. Neuvottelujen jälkeen päädyttiin paikkaan B. Ja eikun asentamaan valoja. Sähköasennukset valmistuivat yllättävän nopeasti verrattuna siitä kertovaan tekstiin ohjekirjassa. Mussa on ihan selkeästi sähkömiehen vikaa, ottaen huomioon, että liitin johdot toisiinsa ja ruuvasin muuntajan seinään.

Tärkeimmät siis tehty valojen toimimiseksi. Sitten pitäisi vain saada valonauha pysymään seinässä kiinnikin. Enkä oikein usko, että se kaksipuoleinen teippi, mikä nauhan takana, hoitaa hommaa ihan kunnolla.. Mut kokeillaan. Olihan mukana sellainen metallinipsukiinnitysmenetelmäkin, mut en kyllä nyt rupea leikkimään vasaranikkaria, sormet siinä vain kärsisi. Nauhasta vain liimasuoja pois, ja seinään siis. Siihen kattolistan alapuolelle, varpaillaan kurotellen kun ei muuten aina yletä, kissaa samalla pois potkien jalkaa pitkin valuvan nauhan kimpusta, ja lapsia huudelleen tuomaan tuolia seisomista varten, kun sohva loppuu kesken. Yllättäin nauha jopa pysyi siellä, ja melkein jopa suorassa!

Jännitysmomentti kohoaa, kun kaukosäädin otetaan käteen. Räjähtääkö talo, syttyykö valot vaiko jatkuuko pimeys (tämä oli erään epäilys.. hmph)? Klik..... Oho! Sehän toimii! Punainen väri alkaa vaihtua sinisen kautta vihreään ja keltaiseen. Waaauuuu.... Mitäs muista napeista tapahtuu? Kaukosäätimen herruudesta taistellen kaikki napit tulee käytyä läpi, ja saatua samalla kiva migreeninpoikanen jyskyttämään strobojen ja vilkkuvärien voimasta. Variaatioita siis ainakin löytyy, ja diskoteekistä puuttuisi enää peilipallo keskeltä kattoa. Ja jumputijumpjumpmusiikki. Ei kiitos tähän taloon... Just. Olikohan tää fiksua?

Valot on aivan liian kirkkaat, ja ne ois näyttänyt paljon paremmalta siellä paikassa A. Verholistan takana, heijastaen valon seinän kautta huoneeseen. Kello lähenee yhtätoista, mut en vieläkään malta odottaa huomiseen. Ja en voi, koska huomenna varmaan maalikin lähtisi nauhan mukaan sitä seinästä irrottaessa. Katonrajaan siis taas könyämään. Ja mitä huomaankaan! Nauha irtoaa seinästä helposti! Maali mukanaan.... Voi hemmetti! No, se on siinä sitten. En kyllä jaksa aloittaa seinän uudelleenmaalausta valojen takia. Mitäs nyt? Löytyisiköhän autotallista jotain listaa rakennustarvikkeiden seasta? Kiitos isän, sieltä yleensä löytyy liki kaikkea maan ja taivaan väliltä, varmaan neljän eri sukupolven ajalta. Kun eihän sitä koskaan tiedä milloin jotain niistä voisi tarvita. Taskulamppu kouraan ja tutkimaan.

On listaa, lautaa, levyä, potkuria, sahaa, naulaa, rollaattoria (?), lukkoa, putkea... Joo, eiköhän näistä jotain keksitä. Muodot ja värit kun osuu kohdilleen, niin se on siinä. Vasara ja naulojakin löytyy. Maaliakin näytti olevan kaapin perukoilla. Tämän päivän urakka ennen töihin lähtöä on siis selvä. Kipeät sormenpäät ja todennäköisesti muutama manaus. Toiveissa toimiva valosuoja, ja hieman entistä ehompi syntymäkoti, valoisampana pimeän syksyn keskellä.

Tuskinpa menee niinkuin Strömsöössä, mut jos saan listan pysymään seinässä ilman suurempia vaurioita, niin Jei! Pitäkää peukkuja, mä yritän pitää ne poissa vasaran tieltä.

Mennään kauppaan valitsemaan lanka. Tuskaillaan värivalikoiman laajuutta, pähkäillään ja päädytään perussiniseen, kun ei tule omalle lapselle. Pysähdytään parin tutun juttusille, ja päästään kotiin puolitoista tuntia myöhemmin, vain todetaksemme, että ne omat muksut vaikeroi nälkäänsä. Jätetään kerä odottamaan, ja siirrytään hellan ääreen.

Tunnin päästä revitään kerää kissan hampaista, kynsiä vältellen. Istutaan hieman verisenä sohvalle, ja noustaan ylös kun pitääkin saada kuppi kahvia. Siivotaan tässä välissä porot lattialta, kun suodatinpussi repesi uutta kahvia tulemaan laittaessa. Ja päästetään kissa pois jääkaapista. Siirrytään uudestaan sohvan puolelle lanka, puikot ja kahvikuppi mukana. Ohjeitahan ei tarvitse.

Luodaan 40 silmukkaa, jaetaan neljälle puikolle, neulotaan suljettuna neuleena 2 oikein, 2 nurin kunnes varsi sopivan mittainen. Puretaan, kun huomataan varren ympärysmitan olevan liian iso. Hörppy kahvia harmitukseen, ja vähän syliin, kun kissan tassu päätti yrittää yllättäin langan ryöstöä sohvan alta.

Luodaan 32 silmukka, toistetaan jaot ja muut. Vartta neulotaan niin pitkästi, että huomataan parin silmukan tipahtaneen alkuvaiheessa. Puretaan, ja otetaan uusiksi. Taas hörppy kahvia, hyvin kylmää ja pahaa sellaista. Irvistellään makua, ja haetaan uutta tilalle. Jäädäänkin samalla keittiöön, kun tenavien pohjaton kaivo huutaa uutta täytettä. Paistetaan muutama lettu, ja siivotaan jauhoja ja kananmunaa pöydiltä ja lattialta, kun nälkäiset halusivat auttaa taikinan teossa. Samalla komennetaan kissa pois syömästä wc-harjaa, yöks.

Lasten nukkumaan menon jälkeen palataan sohvalle, ja huomataan lattialla lankavana. Puikot edelleen sohvalla, joten seurataan todistuspolkua keittiön pöydän alle. Löydetään kissa rökittämässä kerää, josta onkin muodostunut läjä. Taistellaan läjän herruudesta, ja palataan sohvalle onnellisena, mutta naarmuilla olevana voittajana. Aloitetaan kantapään valmistus.

1 ja 4 puikot neulotaan oikealla vahvennettuna neuleena, 1 silmukka nostetaan, 1 neulotaan oikein, jatketaan puikkojen loppuun. Työ käännetään ja tiputetaan puikko. Kerätään pudonneet silmukat toivoen kissan pysyvän nyt kaukana. Samat 1 ja 4 puikko neulotaan nurjalla nurin, ja tönitään kissa pois sylistä naukumasta. Jatketaan vahvennettua neuletta 16 kerrosta. Aloitetaan kavennukset, kerros kerrallaan kavennetetaan molemmista reunoista yksi silmukka kerrallaan, kunnes keskellä silmukoita 10. Muistetaan, että eihän se mennytkään näin, puretaan ja heitetään kutimet kaappiin.

Aamulla herätään kissan kehräykseen korvan juuressa. Vaihdetaan sen kanssa neniä, ja annetaan nuolaista otsaa ja hiuksia. Muistetaan vasta sitten saman törkyturvan jyrsineen wc-harjaa. Joskus vasta päivällä ajetaan muksut pois tietokoneelta ja etsitään ohje vauvan villasukalle. Ohjeen löydyttyä yritetään ymmärtää ohjetta, haetaan kissa pois kaapista syömästä muovipussia, ja ryhdytään ruoan laittoon. Unohdetaan kutimet kaapin perukoille.

Viikon kuluttua käydään ruokaostoksilla, ja löydetään sattumalta ihana lanka ja ohjevihko kaupan päälle. Löydetään samalla ohje upealle neulotulle mekolle, ja ryhdytään haaveilemaan sen kutomisesta. Aloitetaan sukan kutominen ohjeiden avulla, pilkuntarkasti lukien. Neuvotaan välissä englannin tehtäviä, ja väitellään käsien pesusta. Haetaan kissa taas pois wc-harjan kimpusta, ja kaivellaan lankaläjä sohvan alta. Jatketaan kutomista. Varsi, kantapää, kavennukset ja oho. Sehän onnistuikin! Eikä huomata pieniä reikiä kantapään vieressä, eikä erikokoisia silmukoita siellä täällä.

Ihastellaan pienen pientä sukkaa, kissa langanhapsuja varpaiden välissään, sylissä kehräten.

Onneksi on Novita.