Sunnuntaipäivä ja väsymys. Aikuisten illanvietto takana, ja olokin sen mukainen. Mukavaa seuraa, hyviä keskusteluita ja odottamattomia käänteitä. Kaikki ei mennyt ihan niinkuin aiottiin, mutta milloinkas mikään menisi. Ainakaan mun elämässä. Eikä se ole huono juttu. Päinvastoin. Kait. Yritän ajatella, että aina oppii jotain uutta, ajatuksia herää, kokemuksia karttuu. Se on sitä elämää iloineen ja itkuineen. 

Lapset haettu takaisin kotiin, heipat sanottu läheisille. Eräänlainen odotus alkaa taas. Ja ikävä. Tyttären silmät sen kertoi. Pieni kyynel etsi tietään maailmaan, tietäessään joutumaan odottamaan seuraavaa näkemistä. Kummi perheineen on hänelle tärkeä, ihan niinkuin pitääkin. Mutta mitenkäs kyynel vaihdetaan iloksi? Iloksi siitä, että he ovat olemassa, osa hänen elämäänsä. Puhelimen matkan päässä.

Olivat joskus pelanneet hirsipuuta yhdessä. No kokeillaan mekin sitä. Tyhjä paperi ja kynä, mitäs sitä keksisi? Viivoja paperille, 1,2,3.. väli, lisää viivoja, väli.... "Nuin pitkä??? Eihän me ikinä keksitä tuota!!" "Älkääs nyt! Eihän kirjaimia loputtomasti ole! Sanokaas nyt joku kirjain."

"A!" aloittivat. "I!" ja viivat alkoivat pikkuhiljaa täyttymään. "Tuossa vois lukea ILTA.. L?.." Löytyihän se L sieltä. Viimeinen sana onkin vaikea.. Kumpu kasvoi, puutkin menivät ristiin, niinkö joutuisivat katsomaan kun ukkeli hirteen joutuu? Kunnes yksi oikea kirjain paljasti jujun.. "Hahaa! Mä tiedän!! Kivaa! Tee uusi lause!!" Niin kirjaimet taas etsivät paikkaansa, sanat kasvoivat tyhjästä, muodostivat lauseita lopputulostaan tietämättä. Naurun keskellä, tuolilta välillä tipahdellen. Päätä raapien, ihmetellen, oivaltaen.

"Kakara antoi iltapusun Löbölle.

Tuosta Löbö tykkäsi, ja nukahti.

Kunnes iski kakkahätä Hipelle,

ja sai hepulin hirmuisen.

Juoksi päin Löböä ja seinää.

Ei ollut vauhdissa päätä, ei häntää,

kun katti nurkasta nurkkaan ryntää.

Pian harmaa otus laatikolle höntää

ja nostaa karvaista häntää.

Sai Löbö viimein rauhan,

käänsi kylkeään ja tuhahti:

"Toivottavasti tuo pöntölle jumahti!"

 

"Siitähän tuli runo!! Anna mä luen sen vielä kerran!! Saanks mä tehdä seuraavan?" "Huomenna sitten, nyt on aika lähteä nukkumaan." Hyvällä mielellä, ilonkyyneleitä kuivaillen. Yhtä hetkeä ja kokemusta rikkaampana.