Kolme tai neljä vuotta sitten ostin Nokian c7:n, uutuuttaan hohtava, just kämmeneen sopiva ja hyvällä kameralla varustettu. Hyvin tärkeänä seikkana "mustaa" musiikkia mahtui mustien kuorien sisään enemmänkin kuin riittävästi! Asiansa hoitava, simppeli käyttää ja hieno kuin mikä. Ainakin mun mielestä. Ensimmäinen kohtaamiseni älykkääseen maailmaan.

Kunnes vuosi sitten se päätti hiljentyä. Ihan ykskaks, ilman ennakkovaroituksia. Ei silmäänsä aukaissut, ei korvaansa lotkauttanut maanituksille heräilystä. Surkeana vain möllötti mitääntekemättömänä, vintti oli pimentynyt totaalisesti. Ei auttanut, pakkohan se oli siirtää manan majoille laatikon syövereihin ja tyytyä tyttären vanhaan nokialaiseen. Hereilläpysymisongelmaiseen. Ja huonokameraiseen. Mut uutta en henno ostaa, kun kerran talosta löytyy vielä suht toimiviakin kapineita. Ja vanhojauusia saan varmaan sitä mukaa, kun lapset saavat uusiauusia puheluureja lahjatoiveinaan. Kyllä mä pärjään.

Puoli vuotta sitten Seiska pomppasi yllättäin silmiini romukasan keskeltä. Oiskohan ressukka ollut yliväsynyt jatkuvaan kuvaamiseen ja laukun pohjalla lentelyyn? Räähkään, jota joutui suoltamaan kuulokkeistaan tuon tuostakin? Mitä jos se tarvitsikin vain hyvän tovin ihan omaa rauhaa ja hiljaisuutta? Lempeän alkuherättelyn, putsailun ja latailun jälkeen tapahtui ihme. Iloinen jälleenkohtaaminen vanhojen kuva-arkistojen ja musiikkitiedostojen kanssa, gps:n ja navigaattorin! Eikä mitään vikaa missään! Toimii kuin unelma! Jeeee!!

Sitten mokasin. Päätin huolimattomasti päästää Seiskan lopullisesti tuskaisesta taipaleestaan vapaaksi. Vesisade, juuri päättynyt puhelu, puhku kourassa ja auton ovi kiinni. Kuin hidastetussa elokuvassa pystyin vain vieressa katsomaan, kuinka hieno kapistus otti ja irtosi otteestani, kaaressa katosi asfalttiviidakon syövereihin... Eeeeeiiiiiiiiii...Vesi valui kasvoillani, kun keräsin kappaleita parkkipaikalla, ja valmistauduin sanomaan älymaailmalle hyvästit. Tervetuloa takaisin tylsä torvi.

Kyllähän se arki sujuu huonommankin luurin kanssa. Se soi kun joku soittaa, ja viestit tulee läpi silloin kun joku tuttu niitä laittaa, muuthan ei numeroa edes tiedä. Mut ei mitään yllätyksiä eikä extroja. Mitä sellaisella kapineella tekee? Sehän on vain puhelin? Tahdon ottaa kuvia salamannopeasti hienon hetken yllättäessä, kuunnella möreää musaa ketutukseen ja inspiraatioksi siltä tuntuessa, löytää perille vieraassa paikassa!

Minä? Jonka ensimmäinen puhelin oli oranssi, pyöritettävä lankapuhelin (tätä ei muuten omat lapset meinannut uskoa, kun kyselivät millainen mun eka kännykkä oli....ei ollut vanha olo yhtään!). Muistan ajan, jolloin kännykät olivat kädessä kannettavia "reppuja". Jonka ensimmäinen kosketus kännykkään tapahtui lukioikäisenä, ja suuri ihme matopeli varasti huomion matematiikan tunneilla.

Pärjään kyllä näinkin, mutta silti... Kiltti Joulupukki! Toisitko mulle sellaisen uuden, ihan oman, suhtälykkään puhelimen?